Vauhtijuoksu ry
Vauhtijuoksu ry on suomalainen speedrun-yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää, tukea ja levittää speedrun-harrastamista. Vauhtijuoksu ry on perustettu vuonna 2020, mutta toiminta alkoi jo vuonna 2019 Oulun Tietoteekkarit ry:n järjestämällä Vauhtijuoksu tapahtumalla.
Pelitoiminta
Yhdistys järjestää erilaisia speedrun-tapahtumia, joissa pelataan pelejä maraton-henkisesti yötäpäivää ja mahdollisimman nopeasti. Tärkein näistä on vapun aikoihin järjestettävä Vauhtijuoksu, joka kerää rahaa hyväntekeväisyyteen.
Toimintaan osallistuminen
Toimintaan pääsee mukaan liittymällä Vauhtijuoksun Discord-palvelimelle.
Vauhtijuoksu ry:n jäsenet voivat lainata yhdistyksen laitteita kuten striimikonetta kaappauskortteineen, webkameroita, HDMI-splitteriä tai StreamDeckiä. Jäsenet voivat käyttää myös Vauhtijuoksun Twitch-kanavaa oman speedrun-sisällön esittelemiseen.
Lisätietoja jäseneksi liittymisestä ja ajantasaisesta jäsenmaksusta saat Vauhtijuoksu ry:n liittymissivulta.
Aiempia Vauhtijuoksun suorituksia pääsee katsomaan yhdistyksen Youtube-kanavalta.
